keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Viisi

Aikavaras kasvoi jossain viime vuosien tuoksinassa lanugoselkäisestä koliikkikeuhkosta, vahvasormisesta vauvasta joka ei koskaan tyytynyt nököttämään, 19-kiloiseksi hurjapääfilosofiksi, joka on kiinnostunut kieltomerkeistä ja avaruudesta, tykkää pikkuleegoista ja Ninjagosta ja pinkistä, käy tiistaisin nassikkapainissa ja oppi pari viikkoa sitten ärrän. 

Viisivuotispäivästä on jo tovi, mutta ei kai tämä niin päivän tai kahdentoista päälle ole, juhlittiinhan synttäreitäkin kolmena viikonloppuna eri kokoonpanoilla.

"Tässä mä olen iloinen ja tunkenut kädet vastakkaisiin hihoihin tässä oranssissa paidassa.Mulla on otsassa mustelma ja mä aion poimia noita omenia."

"Mä olen palomies ja liu'un alas pihlajanmarjapaloasemasta!"


Viimeinen kuukausi: viikot silkkaa arkea työkiireineen, päiväkotikiireineen, sentään aiempaan nähden hyvin nukuttuine öineen, joiden myötä olen taas oppinut nukkumaan (jopa pommiin); viikonloput hujahtaneet Särkänniemessä, häissä, Aikavarkaan ulkoistetuilla kaverisynttäreillä, mummilassa, ristiäisissä. Viime lauantaina vietettiin vielä kotona tiiviin porukan sukulaissynttärit, ja kuten ilmeisesti kaikkina aiempina vuosinakin, kalenterimerkintä Aikavarkaan kotisynttäreistä taikoi monen viikon takkeilun jälkeen syyskuun lopusta esiin t-paitakelin.

Synttäreille putsattiin ja katettiin puutarhakalusteet (joita ei ollutkaan käytetty sitten Unirosvon toukokuisten synttäreiden, kiitos kylmän kesän), mutta aurinko paistoi syyskuun lopun kunniaksi jo sen verran viistosta, ettei varjoon jääneellä takapihalla lopulta kukaan kahvitellut.

Kolean kesän jälkeen nämä tuulettomat, lämpimät iltapäivät, kultainen vino paiste niin kuin vanhoissa valokuvissa, ovat vähän sydäntäsärkeviä. Minäkin olin täällä, tällainen minä olin, kesä huutelee lähtiessään.


"Pääosin tasapainoinen lapsi, joka välillä hakee rajusti rajoja", määritteli päiväkodin lomake. Onneksi myös motorisesti ja verbaalisesti lahjakas, taitava keskustelija, hyvämuistinen pohdiskelija, monipuolinen leikkijä. 

"Aivan ihanahan hän on", oli neuvolan tuomio 40 minuutin kahdenkeskisen tutkimustuokion jälkeen.
"Muuten meni hyvin, mutta nyt sen käytökseen tuli vaurio", infosi päiväkotikaverin ekaluokkalainen isoveli, joka avasi oven kun saavuimme eräänä iltana Unirosvon kanssa hakemaan Aikavarasta kaverisynttäreiltä kotiin. "Tuolla yläkerrassa se nyt makaa lattialla ja huutaa että ei vielä kotiin."



Mutta aivan ihanahan hän on. 

Ja rohkea. Valitsee pinkkiä, koska tykkää siitä, vaikka on jo oppinut maailmalta, että moni muu ajattelee ettei niin kuuluisi tehdä. Pyytää saada ja saa "kauniit sandaalit, koska poikien hyllyssä on pelkkiä tylsiä ja synkkiä". Kantaa niitä ylpeänä, tekee niistä omansa, ei enää tyttöjen. 

Synttäreillä maalasin halukkaiden posket, mutta kasvomaalisetin värit olivat sen verran rajoitetut, että vaihtoehdot olivat lähinnä leppäkerttu, kärpässieni ja lumiukko.


Ja se ärrän yhtäkkinen oppiminen. Se toi takaisin - hetkellisesti, mutta kuitenkin - myös Aikavarkaalle ne väärinlausutut sanat, joiden katoamista jossain vaiheessa täälläkin suunnilleen surin (linkkaisin jos jaksaisin etsiä), koska olin niin ihastuneesti seurannut sitä kielen etsimistä, hapuilevia yrityksiä puhua niin kuin oppimisen lähteet. Nyt viisivuotias keskittyy ärrään niin kieli keskellä suuta, että tremulantti sorahtaa sielläkin, missä ei pitäisi, ja pyrkii sanan alkuun, jotta tulee onnistuneesti hoidetuksi pois alta. Laastarista on tullut raastali, lääkäristä rääkäli, leppäkertusta reppäkelttu. "Se johtuu varmaan siitä, että mä osaan ärrän jo liian hyvin!" lapsi itse arvelee.



"Saanko mä isona vaihtaa mun nimen?" Aikavaras avaa keskustelun. 
"Joo, saat. Totta kai. Eikö Aikavaras ole hyvä nimi sun mielestä?"
"Ei. Nyt se on, muttei isona enää. Kun se on pikkupojan nimi."
"Kuule, sitten kun sä olet iso, se on kyllä ison ihmisen nimi. Mutta voit sä vaihtaa sen, jos haluat. Mikä sä mieluummin olisit?"
"Mmm...en mä tiedä vielä. Ei voi tietää. Ehkä Helikopteri."



Helikopterini, valitse vielä isonakin ne kauniit pinkkikukalliset sandaalit ja tee niistä omasi, jos vain haluat.

maanantai 21. elokuuta 2017

Koukuttavan arvaamatonta arkikomiikkaa

Aikavaras on jo muutaman kuukauden ollut täysin koukussa kieltomerkkeihin ja kieltomerkeiksi kutsumiinsa symboleihin ("Mikä toi kieltomerkki on, missä on sininen ympyrä ja punainen rengas ja punainen vinoviiva päällä? Mitä toi kieltomerkki tarkoittaa, jossa on keltainen kolmio ja salamanisku? Mitä se kieltomerkki tarkoitti, jonka mä näin eilen Isin kanssa enkä enää muista millainen se oli?"). Meinasin ehdottaa sen 5-vuotissynttäreiden valinnaiseksi teemaksi kieltomerkkejä. Tulisi aika rauhallistakin, jos lapset niitä noudattaisivat. 

Lapsista puheen ollen, lisääntymiskeskustelut puhkeavat edelleen aina välillä. Otteita kesältä:

"Äiti mä en voikaan aikuisena asua Unirosvon kanssa", Aikavaras julisti tajunneensa. "Kun mistä me sitten saataisiin vauva? Mulla on sellainen suunnitelma, että mä menen ympäriinsä ja kyselen kaikilta sopivilta tädeiltä - sellaisilta jotka on sopivan ikäisiä eli ei sataa vaan esimerkiksi neljäkymmentä, ja jotka on yksinäisiä - että haluaako ne vauvan, ja eka joka sanoo joo, niin sen mä otan."

Unirosvo on opetellut pyöräilemään, silloin kun polvessa ei ole traagista pipiä eli normaalia asfaltti-ihottumaa, joka kuitenkin vähän tiedostavammalta lapselta voi viedä kävelykyvyn kahdeksi päiväksi.


"Miksei sedillä ole vauvapussia mahan sisällä?" se jaksaa toistuvasti harmitella, nyt kun jo tietää, ettei vauva kasva vatsalaukussa eikä odottavan äidin syömä ruoka putoa suoraan vauvaraukan päähän (selvisi, kun raskas ystäväni oli kylässä). "Sitten ei tarvitsisi etsiä tätejä."

"Mä saan isona kuusi lasta jonkun tädin kanssa", se suunnittelee toisena päivänä. "Ensin tytön, sitten pojan, sitten kaksi tyttöä kerralla, sitten vielä pojan ja sitten vielä yhden pikkuruisen tytön."

"Ohoh, onpa siinä sitten vilinää! Kun meilläkin on vilinää vaikka teitä on vain kaksi."

"No mut Äiti! Mun lapsista tulee sellaisia ettei ne riehu koskaan."

[pyrskähdys] "Ööö... mäkin suunnittelin noin."

"Ai suunnittelitko?"

"Joo. Pieleen meni!"

"Ehkä mullakin menee pieleen. No ne voi riehua viisi minuuttia päivässä. Päästän ne päiväunen jälkeen takapihalle viideksi minuutiksi riehumaan."


Poikien lempileikki aluillaan. "Laivaan" eli Aikavarkaan sänkyyn lastataan huolellisesti valtavat määrät rahtia. Jokainen tavara jokaisesta säilytyslaatikosta vaihtaa paikkaa ja ruuma tilkitään myös kaikella muualta löytyvällä irtaimistolla.

Iltapalalla päläpäläpälätys hiljenee mystisesti. Ulkona on pilvistä, sytytän keittiön valot. Aikavaras riemastuu. "Ohoh kun nyt tuli yhtäkkiä hyvä tunnelma!"

"Ai tuliko? Kiva!"

"Joo, sellainen tunnelma kuin että me oltais Unirosvon kanssa aikuisina tässä fiksusti iltapalalla. Mä voin vaikka lukea sen kunniaksi lehdestä uutisen. [ottaa tarrakirjan] On tapahtunut kolari. Kolari tapahtui siksi koska kaikki autot ajoivat kaistoja vääriin suuntiin. Sitten tuli pyrstötähti. Toinen kolari on tapahtunut siksi koska kävelijä käveli keskellä pyörätietä, ja pyöräilijä ajoi sitä päin, koska pyörätiellä oli kieltomerkki, että ei saa väistää jalkakäytävän puolelle koska siellä on katuputsari."

Usein jo näinkin päin, pieni edellä ja iso perässä. Tämä kuva taitaa olla ylijäämää arkistoidusta, julkaisematta jääneestä luonnoksesta toukokuulta, sen verran vihreättömältä aidan toisella puolella näytää.



Pari viikkoa sitten käveltiin Aurajoen rannassa keskustassa. "Äiti katso, kaksi kesäautoa [=avoautoa] ajaa peräkkäin!"

"Katopa vain, niin ajaa." Olin käynyt töiden jälkeen vesijuoksemassa Samppalinnassa, ja Mies oli pyöräillyt lasten kanssa vastaan; suunnitelmissa oli ulkoistaa päivällinen ravintolaan.

Aikavaras tuijotti ohi lipuvia överiautoja hiljaa. Luulin, että se ihailee autoja yhtä hartaasti kuin niissä ajelevat sedät. Mutta:

"Tolla jälkimmäisen auton kuskilla on varmaan joku kauhea tarttuva tauti, kun se ei voi matkustaa ton etummaisen kyydissä. Eikä edes bussilla!"

No niin, karanteeniauto meni menojaan ja me pääsimme ravintolaan.

"Me ollaan kesän aikana nähty tosi paljon upeita paikkoja ja suihkulähteitä ja hienoja taloja", Aikavaras summasi kaihoisasti katsellessaan ravintolan vessan ikkunasta kotikaupungin kattoja. "Mutta tää Turku on kaikkein kaunein. On tää elämää. Että voi ravintolan vessastakin nähdä tän ihanan Turun! Voisinpa mä asua täällä."

"Me asutaankin Turussa. Muistako, tää on meidän kotikaupunki."

"Onko? Niin joo, oot sä kertonut. Mutta mä tarkoitin kyllä tätä vessaa."



"Musta on tullut mustikka- ja vadelmapoika, joka tykkää mustikoista ja vadelmista", Unirosvo huomaa metsässä ja pistelee purkkiin keräämiämme mustikoita suuhunsa. "Äiti oikeasti vadelma on sellainen oranssi vitamiinipuolukka! Nyt kerää mulle lisää näitä mustia ja heti ja paljon!"


Unirosvo - joka vihdoin ja viimein on ensimmäistä kertaa elämässään nukkunut (ennen pientä nuhaa, syyskauden maltillista avajaisvirusta) viisi (5) yötä peräkkäin niin kokonaisesti, että itsekin jo melkein pääsin useamman vuoden lainausmerkkiöiden jälkeen nukkumisen makuun - siirtyi loman aikana päivä- ja melkein yökuivien kirjoihin ja päiväkodissa loman jälkeen isojen ryhmään. Sinne se meni iloisesti ja tokana päivänä oli nöyrästi anellut, josko saisi vielä yhden kerran nukkua isojen kivemmassa nukkarissa. Oli saanut, ja seuraavanakin. 

"Äiti nyt ota toi serpentiini pois lampusta ja heti!" se alkoi rähjätä yhtenä iltana keittiön pöydän ääressä. Sen se yhä osaa, rähjäämisen. 

"En mä sitä nyt mihinkään ota. Siellä päällä on niin paljon pölyäkin."

"Sitä paitsi", Aikavaras keskeytti, "pian on taas mun synttäri, ja toi on edellisistä synttäreistä jäänyt. Turha sitä enää ottaa kun kohta on taas juhlat."

Niin. Vuoden päivät melkein jo viettänyt serpentiini siinä, läpi joulunkin, mutta se on ihan kivaa juhlavaa kullanväristä serpentiiniä, joka täydentää verhojen värimaailmaa.

Pääsiäisestä jääneet virpomisoksat sentään laitoin viikonloppuna pois keittiön pöydältä. Syy: Mies sai juoksukisoista kukkakimpun, ja virpomisoksat varasivat ainoan sopivan maljakon. 

Ehkä laitan sen kimpun pois sitten seuraavan pääsiäisen tieltä tekemään oksille tilaa.

Ihan kuin nyt kesän mittaan kuopuksen hiuksiin olisi tullut aiempaa vahvempi häivähdys punertavaa.

Sitten oli yksi viikonloppu tuossa reilu viikko sitten. Takana eka päiväkotiviikko loman jälkeen; viikonloppuna kaksi kyläilyä, toinen mummilassa, toinen meillä kotona. Piti olla ihan kivaa mutta eipä kyllä ollut. Kumpikin lapsi kirkui ja kiukutteli ja ripustautui ja itkupotkuraivosi käsittämättömät määrät, niin että sunnuntai-iltapäivällä, kun vieraiden lähdettyä ovi sulkeutui (heidän taholtaan uskoakseni ikuisesti) ja itkuviiruiset lapset toipuivat minuutissa leikkimään keskenään iloisesti kaipaamatta multa enää koko loppuiltana sitä huomiota, jota ilman he ilmeisesti olivat tekemässä kuolemaa vieraiden läsnäollessa ja jopa mummilassa, oli takki vähän tyhjä ja vannoin, etten enää koskaan pyydä meille ketään enkä vie lapsia minnekään. (Kai se ekan hoitoviikon aiheuttama karmea päiväaikainen äidinhuomiovaje kostautui noin, ja lomalla vietettiin aika lailla aikaa ihan neljästään, vaikka menoja piisasikin. Toivottavasti kuitenkin jäi poikkeukseksi.) (Ei, se oli jotain muuta kuin arkikomediaa.)

Entä olenko jättänyt kertomatta sen, miten on jouduttu keskustelemaan kuopuksen kanssa siitä, onko sopivaa näyttää Kauppasedälle pippeliä sillä aikaa kun koitan näpytellä kortin tunnuslukua? (Mutta ehkä se on joka kohteessa Kauppasedän arkipäivää.) Entä sen, että Unirosvo pitää luomia nänneinä ("Äiti, sulla on leuassa nänni! Äiti, Aikavarkaalle on kasvanut pieni nänni jalkaan! Äiti saako silittää tota nänniä sun käsivarressa?") mutta ei toisinpäin, sillä kun se juoksee päiväkodin pihassa vastaan ja huutaa että haluaa kurkata nänniä, niin se tosiaan kiskoo mun paidan alas? 

Sitä en ainakaan ole muistanut kertoa, että olen supersankari. Kun kuivailin itseäni yhteissuihkun jälkeen, kolmivuotias katseli vakavana ja silmät suurina, miten froteepyyhe ilmeisesti heilahteli tunnelmallisesti olkapäiltäni. 

"Äiti sä näytät ihan... Nänni-Batmanilta!"

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Lomien jälkeen

Huomenna palaan töihin. Samaan huoneeseen, viereiselle työpisteelle, erikieliseen työtehtävään, tuttuun tiimiin. Töissä viihtymisestä huolimatta ahdistaa vähän. Kuulemma se on normaalia muutoksen edessä. Eikä oikeastaan ahdista töihin meno vaan edessä häämöttävät pimeät ja hyiset kuukaudet, päiväkotirumba, flunssakierteet, eestaas raahattavat kuravaatteet, aina jollain tavalla vääränkokoiset tai rikkoutuneet välikausivaatteet. 

Mutta jos vielä muistelisi hetken 10 päivän kesäreissua, jolta kotiuduin lasten kanssa lauantai-iltapäivällä. (Mies jäi Helsinkiin konserttiin, joten jouduin kohtaamaan pelkoni ja ajamaan Helsingistä Turkuun. Väljä ja tasainen moottoritie ei kuitenkaan tuntunut Pärnu-Tallinna-tien kauhukuskien seassa matkaamisen jälkeen kummoiseltakaan, ja pääsimme ihan mukavasti kotiin saakka.)



Aluksi lähdettiin päivälaivalla Tukholmaan. Pojat saivat Batman-kasvomaalaukset ja nukkuivat mojovat päiväunet hytissä, jopa Aikavaras. Tukholmassa vietimme puolitoista päivää. Gröna Lundissa viihdyttiin peräti kahdeksan tuntia - sen jälkeen lähtöprotestit olivat niin velttoja, että ilmeisesti lastenkin huvittelukiintiö täyttyi. Seuraavana päivänä käväistiin Skansenissa ja ajettiin satamaan, josta laiva lähti Riikaa kohti.

Aikavaras laivalla vilkuttelemassa vastaantulijoille.


Unirosvo valitsi huvipuistossa samanlaisen sateenkaarijäätelön kuin Aikavaras, "koska Aikavaraskin valitsi sen".


Skansenin vetonaula. Ei eläimet vaan taas yksi vedenkuljetusrata.


Latviassa asuimme Jurmalassa kolme päivää. Tuuliset hiekkarannat, lasten rakastama kiipeilyrata metsässä, jätskiä, junamatkoja, päiväretki Riikaan.


Aikavaras poimii simpukankuoria.

Kiipeilyradalla - valjaiden tehoakin tuli testattua.

Aikavaras elementissään.

Unirosvokin tykkäsi alkujännityksen jälkeen älyttömästi. "Tää on sopiva rauhallinen peli mulle", se puhisi taiteillessaan radoilla, "mää sujun tässä. Mä sujun ja mä kelpaan tässä."

Unirosvon rataspäiväunien aikana Aikavaras ihaili jokisuihkulähdettä Riikassa ja innostui hetken päästä lemmensillan rakkauslukoista.


Sitten Pärnu, vanha kesätuttu. Aikavaras fiilisteli suihkulähteitä, kesäkukkia ja koristeellisia taloja. Pahaa pitsaakin. Vuokrasimme pyörät vuorokaudeksi. Lähes huomaamatta Aikavaras polki valitsemallaan pinkillä kukkapyörällä yhden iltapäivän aikana kaupungin ympäri ja ristiinrastiin. Mies juoksi saman reitin lasten nukkumaanmenon jälkeen ja mittasi matkan: 15 kilometriä. 

Rantaleijona poseeraa jossain Jurmala-Tallinna-välin pysähdysrannalla.


Peruskiukuttelujen lisäksi reissussa kuului paljon veljesten naurua ja hassuttelua. Omat apinat.

 

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Viime viikon mökkiloma

Miestä kohtasi keväällä arpaonni työpaikan lomamökkiarvonnassa, joten pääsimme viettämään heinäkuun ekan viikon huippuedullisesti Perniössä mökillä, joka täytti kriittisimmät lapsiturvallisuus- ja mukavuusehtomme. Pihapiirissä ei esimerkiksi ollut kyynpesiä taikka aikuisellekin jyrkkiä kiviportaita johtamassa suoraan (piraijoja kuhisevaan, myrkyllisellä) vedellä täyttyneeseen louhokseen.

Tekolampi oli, mutta lapset oli helppo häätää sen matalaan kahlailupäähän ja kotoperäistä faunaa edustivat pienet sammakot, jotka aamuisin loikkivat tusinoittain ruohikolta lammelle. Kissoja hyöri ympäriinsä, mutta toinen niistä vältteli meitä ja toinen taas leikki kanssamme, eikä kumpikaan raapinut tai allergisoinut. 

"Uiminen" on meillä edelleen kahlaamista, veden roiskimista ja etupäässä vedellä läträämistä: leikkiveneiden uittelua ja kottikärryjen täyttämistä kastelukannulla ("Me tehdään raskasta työtä!"). Mökin omistaja asui lapsineen lammen toisella puolella, ja saimme lainata lasten hiekkalaatikkoa, leluja ja trampoliinia.

Lomamökki häämöttää vastarannalla.

Mökissä oli riittävästi tilaa sadepäiväsisäilyyn, sähkö ja vesi ja vieläpä pyykin- ja astianpesukoneet. Ming-dynastian aikaista arvoesineistöä ei ollut, mutta puisen labyrinttipelin onnistuimme ikävä kyllä hajottamaan. Suurin osa nukkumatilasta sijaitsi parvilla, joiden rappuset muodostivat jonkinasteisen vaaranpaikan yläpään porteista huolimatta, mutta kun tarpeeksi huusin ja uhkailin, pojat jättivät asiattoman rappuskikkailun pääosin väliin.

Tässä uimahousut oli ehditty pukea päälle lähinnä auringonpolttamien välttämiseksi reissun ekana oikeasti lämpimänä päivänä.

Aikavaras houkuttelemassa kissakaveria ulos kukkien alta.

Hernepellon poikki alamäkeen kun kuljettiin, löydettiin joki ja soutukelpoinen vene. Sitäkin päästiin testaamaan, kun saatiin lainaksi pelastusliivit lapsille.


Kävin läpi Sony xperiallani napsittuja kuvia mökkilomalta. Niitä on kymmeniä, mutta suurimmassa osassa vilisee pieniä nakupellejä. Kun akuutti tarve päästä uimaan iski (eli kun jossain näkyi vettä), vaatteet olivat jo käytännössä mytyssä maassa, eikä uimahousut ehtineet mukaan. Onneksi majapaikkamme tekolammella ei katsottu pahalla paljaspeppulapsia, ei edes viidentoista asteen tuulisäässä.

Unirosvo pihanurmea tutkimassa


Mökillä vietettyjen päivien lisäksi teimme pari päiväretkeä, yhden pittoreskiin ruukkikylä Mathildedaliin ja toisen Fiskarsiin.

Mathildedalissa pojat ihastuivat alpakoihin ja Aikavarkaan haaveilemaa kinkkupitsaa jouduttiin ravintolassa odottelemaan tukalan kauan. Onneksi pitsa oli hyvä. Samalla reissulla löysimme Teijon kansallispuistosta Matildanjärven rannalta hienon poukaman, joka oli ilmeisesti tuulisen sään ja 16 lämpöasteen vuoksi tyhjä muista uiskentelijoista. Poukamaan ei kuitenkaan tuuli mahtunut, ja aurinko lämmitti sekä rantavettä että ihoa. Järven rantoja ei kansallispuistosijainnin vuoksi saa rakentaa täyteen, joten maisemissa ei ollut valittamisen sijaa. Tulimme uudestaan Teijoon luontopolkukävelylle ja Matildanjärvi-pulahdukselle vielä kotimatkan varrella.

Matildanjärven rannalla





Fiskarsissa satoi ja paistoi oikukkaasti. Pojat pääsivät paikkakunnan upouuden leikkipuiston lisäksi museoon, joka oli ilmeinen hitti. Saivat leikkiä siellä esimerkiksi toimistonhoitajia, joilla oli kirjoituskone, kuitintekokone ja monta tärkeää rei'itintä käytössään.

Unirosvo soittelee Fiskarsin leikkipuistossa


Itse tein pikapoikkeuksen antiikkimarkkinoille ja ostin ei-antiikkiset HienoStellan harakkakorvakorut. Tuotemerkin takaa löytyy pariskunta, jonka mies maalaa kuvat ja nainen tekee kuvista esimerkiksi korvakoruja ja kalvosinnappeja. Kunnioitettavaa käsityötä!

Nopeasti sekin viikko hujahti.

Teijon kansallispuisto teki vaikutuksen. Erilaisia metsätyyppejä näkyi useita ja vastaantulijat olivat harvassa. Iso, hiljainen metsä vei semimeditatiiviseen tilaan - silloinkin, kun tarvoimme 200 metrin matkaa kilometrin verran väärään suuntaan ja pienet jalat alkoivat jo väsyä.

Tunnustaudun harhaiseksi kotimaan kartan tuntijaksi. Tiesin kyllä aiemmin, että Teijon kansallispuisto on olemassa, mutta olen ehkä kuvitellut sen sijaitsevan jossain, hmm, Pohjois-Karjalassa. Mene ja tiedä miksi. Taas ollaan viisaampia.

Jeturkasti, muinaisranta keskellä Teijon kansallispuiston metsäaluetta.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Lomalla jo kolmatta viikkoa

Nyt, kun kesälomaa - joka tuli tarpeeseen kaikille asianosaisille, oletettavasti myös mun työsähköpostilleni - on takana päivän yli kaksi viikkoa, on aika pohtia, josko taas kirjoittelisi ylös joitain ajatuksia ja anekdootteja näiltä ajoilta, jotta ne eivät pysyvästi unohdu. 

Kesäkuisen koleansään nuhailun ja suuren lomanalusstressailun saapui juhannus ja toi kesäloman mulle ja pojille; minulle viisi ja lapsille kuusi viikkoa. Kannoimme viimeisen hoitoviikon päätteeksi pyörillä kotiin hoitokassit, kumisaappaat, sadevaatteet, unikaveripehmot ja kuutiometrin verran askarteluja. Väsytti.

Kesäkuun ekana tiistaina järjestetään lähikentällä paikallismarkkinat. Tänä vuonna Aikavaras pääsi poniratsastamaan, Unirosvo sai vihreän metrilakun ja minä kannoin kotiin lempikukkani, oranssin daalian (oi näitä aikoja).


Juhannuksena lähinnä möllötimme. Lapset olivat jo parantuneet mutta olin itse vähän kipeä. Kävimme Seikkailupuistossa ja wolttasimme ruokaa. Anoppilan oli vuokrattu kylpytynnyri, josta poikia ei sen viikonlopun sunnuntai-iltana meinannut saada lainkaan kotiin jäämerituulesta huolimatta. 

Jalat vasten jalkoja


Loman eka viikko katosi jonnekin. Minne? Katsotaanpa. 

Maanantaina vein Aikavarkaan parturiin, kuten olin luvannut jo kauan aikaisemmin. Mun ikivanhoilla askartelusaksilla ei saa nyrhittyä riittävän siististi niin lyhyttä tukkaa kuin Aikavaras toivoi. Unirosvo tuli pitkin hampain mukaan ja vannotti, että hänen hiuksiaan ei leikata, koska "kiharat suojaa korvia". Ja jos olisi joskus pakko leikata, niin saksia pitelisi oma äiti omassa kodissa. Lupasin. Pisteet Aikavarkaalle reippaasta parturikäytöksestä ja parturille siitä, että ei ollut moksiskaan, vaikka pikkuveli alkoi jossain vaiheessa osoitella kaikkia laitteita ja purkkeja ja väittää niitä kovaäänisesti jättiläispippeleiksi ja sen jälkeen hyppi vapaassa tilassa ympyrää huutaen "peppu pippeli peppu peppu peppu pippeli!". Kun olin maksamassa Aikavarkaan kesätukkaa, Unirosvo veti vielä yllärin hihastaan ja heittäytyi lattialle itkemään, että haluaa saman tädin leikkaavan hänelle samalla hurisevalla koneella samanlaisen tukan kuin isoveljellä. Vapaa aika löytyi, ja kolmevuotiaskin sai kesätukan, josta hiekan saa ravisteltua kätevästi pois ja punkit on helpompi erottaa. 

Parturin jälkeen iski kaatosade, ja lapset pääsivät "kierrättämään vettä" lätäköille (=lapioidaan vettä roska-auton sisään ja katsotaan, miten se valuu perästä ulos). "Olispa aina tällainen sää. Vau, tää se vasta on elämää", Aikavaras huokasi veden kierrättämisen ja roiskutteluhyppimisen lomassa.


Tiistaina oli Unirosvon kolmivuotishammaslääkärikäynti, keskiviikkona vierailimme mummilassa, torstaina Mies piti vapaapäivän jonka kulutimme Seikkailupuistossa ja keskiaikamarkkinoilla, perjantaina ajelimme naapuruskuntaan leikkimään ystäväperheen pihamaalla ja kurkkaamaan heidän viisiviikkoista vauvaansa. Lauantaina pakkasimme ja sunnuntaina matkasimme viime viikoksi vuokramökille, josta seuraava postaus kertonee, nyt kun olen taas päässyt kiinni kirjoitustunnelmiin. 

Sillä välin kuivattelemme vihdoin ja viimein kylpyyn päässeitä unikavereita takapihan auringossa ja kesätuulessa (viime kesänä se jäi tekemättä), palautamme läjän kirjoja kirjastoon (lainattu maaliskuussa, kaikki uusintakerrat jo käytetty) ja Aikavaras kyselee kaikilta tapaamiltaan ihmisiltä, tykkääkö joku muukin vessasanoista yhtä paljon kuin hän.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Ensin muuta ja sitten nostalgiaa

Nyt, kun Mies on Atlantin takana ja pojat ovat kiukutelleet nuhassa muutaman päivän ja töissä maailman pitäisi valmistua ennen juhannusta ja univelka jyskyttää silmäkuoppia ja Unirosvo ei suostu enää käyttämään kalsareita koska flunssa sekoitti vatsan yhtenä päivänä ja Aikavarkaalle on noussut päivittäin nokkosihottumaa jonka kutinan jäljiltä tyyppi on kauttaaltaan ruvilla ja oma mieli on herkkänä sekä sairastelun että valvomisen että yleisen äitiyssyyllisyydentunnon että Aikavarkaan kanssa käydyn kuolemakeskustelun jäljiltä (ei ihan lähi- mutta melkein-piiristä kantautui suru-uutisia, joita ei voinut pimittääkään, kun luvassa oli leikkimistä sen lapsen kanssa, jonka perhe menetyksen koki), on varmaan oikein passeli hetki julkaista seuraavanlainen takauma:

Lapset istuvat sohvalla katsomassa Muumilaakson tarinoita. On viime kesä ja alkusyksy, Unirosvo on kaksi vuotta ja muutaman kuukauden vanha.

Aikavaras: "Unirosvo, nyt kun tulee se laulu, ei saa laulaa!"

Unirosvo: "Saa."

Aikavaras: "Ei saa! Mä haluan kuulla sen laulun ilman sun laulamista!"

Unirosvo: "Paapaappaa-mamamamaamamaaa-paapapapaapaaa..."

Aikavaras: "EI! EI SAA LAULAA!

Unirosvo: "...paapappaapapaa maamamamamaa!"

Aikavaras: [KOVAA ITKUA JA POTKIMISTA]

Unirosvo: [ALKAA ITKEÄ]

"Tässä mä olen iloisena", Aikavaras selostaa. "Tossa [vasemmassa yläkulmassa] on reikä katossa, siitä tippuu vesipisara ja niitä tippuu niin paljon että tossa [vasemmassa alareunassa] oikein loiskuu. Mulla on oranssi paita ja tavallista vaaleampi tukka."


Tätä tapahtui parin kuukauden ajan.

Aika kultaa muistot!


"Tässä on Isin kuva. Oho, hänestä tuli vähän pelottavan näköinen. Onneksi hän ei oikeasti ole."

Ote viime viikolta:

Lapset istuvat sohvalla katsomassa Muumilaakson tarinoita. Unirosvo on kolmea päivää vaille kolmevuotias.

Aikavaras: "Unirosvo, muistatko kun sä olit vasta kaksi ja aina kun me katsottiin Muumeja, mä sanoin että ei saa laulaa ja sä lauloit silti?"

Unirosvo: "Joo."

Aikavaras: "Se oli hauskaa!"

perjantai 26. toukokuuta 2017

Toinen on kolme

"Ei! Mää itte!" Unirosvo kivahtaa ja riisuu itse kengät, housut, takin ja lakin.

"Ei! Mää itte haluun laittaa kengät!" Unirosvo ähisee eteisen lattialla ja vääntää lenkkaria väärään jalkaan. "Onko oikea jalka?"

"Mä pärjään kyllä itte!" Unirosvo ilmoittaa, vetää kalsarit (!!! ja minä kun vielä kaksi viikkoa sitten luulin, ettei se päivä koskaan koittaisi!) alas ja kapuaa jakkaran kanssa vessanpytylle. (Tosin tähän kotona vallitsevaan vaipattomuuteen liittyy vielä kaikenlaista, niin kuin koulutusta siihen, ettei helposti saatavilla olevaa pippeliä esitellä esimerkiksi Kauppasedälle, joka kantaa ruokaostoksia ulkoportaalle.)

Ja niin kuin tuossa viimeisten viikkojen suuressa kehityksessä ei olisi riittävästi, nyt jo kahtena iltana Unirosvo on mennyt riidatta nukkumaan itse omaan sänkyynsä. Ilman kainaloa, jossa muhia; ilman syliä, jossa kiehnätä; ilman ihoa, jota hipeltää ja kynsiä ja likistellä. Viime yönä se heräsi kahdelta painajaiseen vieraasta päiväkodista ja valvoi pienen sylissä rauhoittumisen jälkeen tunnin ajan jupisten marisevalla äänellä siitä, miksei saa enää nukkua vieressä, mutta tyytyi kumman rauhallisesti siihen, että olen siinä jonkun matkan päässä sohvalla, en kuitenkaan käsien ulottuvilla enää.

"Mä en olekaan mikään tavallinen rupikonna!" Unirosvo julisti aika ennalta-arvaamattomasti esitellessään mun Conversejani, "sillä mulla erikoisrupikonnalla on jalassa aikuisten ihmisten isoset kenkäset!"

Unirosvo täytti eilen kolme. Koska kiky ei vienyt lähipiiristämme työvapaata helatorstaita, järjestimme pienet juhlat päiväunien jälkeen. Ne päiväunet tulivatkin tarpeeseen: Aikuisille jäi aikaa toipua aamupäivän tolkuttomasta kiukuttelusta ennen vieraiden saapumista, lapset taas saivat nukkua ylenpalttisen väsymyksen ja juhlajännityksen pois. Aikavaras oli nukahtanut keskiviikkoiltana vasta yhdeltätoista ja herännyt aamulla kuuden pintaan, minkä vuoksi riitaa tuli aamun mittaan esimerkiksi siitä, ehdinkö, osaanko ja suostunko leipomaan kuusi eri kakkua ja nimenomaan kahdestaan hänen kanssaan. Etukäteen sovittu, sopivan matalaksi arvioitu ylityskohta aidasta (= leivotaan croissanteja, täytetään kulhot karkeilla ja kekseillä ja kaivetaan pakastimesta päivänsankarin fanittamaa Viennettaa kakunvirkaa tekemään) ei yllättäin kelvannutkaan väsymyspäiselle nelivuotiaalle.

No, virkistysunien jälkeen maailma oli valoisampi ja huudottomampi ja alkuperäinen suunnitelma vaikutti muistakin kuin minusta kelvolliselta. Aikavaras tykkäsi rullata croissanteja ja piilotti itse ideoimanaan bravuurina jokaisen rullan sisälle yhden rusinan.

Pihahommissa Isin ja Aikavarkaan kanssa


Juhlasääksi saatiin tuulinen pilvipouta, ja oleskelukuntoon kunnostettu takapiha tarjosi lapsille kelpo areenan juoksentelulle, vaikka aikuiset eivät tuulisessa +15 asteessa kauan viihtyneetkään. Oli ilmapalloja, ja päivänsankari sai ylleen toivomansa (ryppyisen) valkoisen kauluspaidan. Koivun juurelle kasvaneet kaksi punaista tulppaania pääsivät maljakkoon lastenpöydän koristeeksi, juuri niin kuin viime viikolla lupasin.

Kukaan ei liiemmin riidellyt, herkut eivät loppuneet kesken eikä niitä jäänyt liikaa, ja juhlien jälkeen laskusokerihumalaa lähdettiin potemaan ulos naapurintytön seuraan uuden potkulaudan ja saippuakuplapyssyn kanssa.

"Minä olen taas isonenkenkänen! Oisinpa avaruusolento. Jos oisin maitovalas. Oisin krokotiili. Oisin lintu. Oisin syvänmerensähköankerias kanssa. Sinivalaan suuhun mahtuu pieni bussi!"

Illalla iso kolmevuotias ilmoitti vihdoin hyväksyvänsä sen, että on lapsen lisäksi myös ihminen. Aikaisemmin se on suuttunut ja väittänyt olevansa pelkkä lapsi, ja pelkkä Unirosvo, ei todellakaan vielä ihminen. Entä millainen tämä 15-kiloinen, 95-senttinen ihminen on?

Se tykkää syödä iltapalaksi maustamatonta jogurttia ja hunajaa, paahtoleipää paahdettuna, cashew-pähkinöitä, Golden-omenaa ja maitoa. (Tämä setti on ollut viikkoja aika vakio, ellei jokin ole loppu, mistä voi seurata pieni kriisi. Yleensä sentään vain pieni.) Se tykkää lukea, rakentaa junarataa, kiusata Aikavarasta, olla sylissä, käydä metsässä, riehua Aikavarkaan kanssa, levätä kainalossa ja olla mukana kaikessa, missä haluaa olla mukana, eikä oikein missään muussa.

Veljen kanssa etsimässä leppäkerttuja.

Ja joskus jo noinkin: pienempi päättäväisesti edellä, isompi perässä.

Se tykkää eläimistä ja työkoneista ja Muumeista ja isoveljen pikkuleegoista ja parhaasta päiväkotikaveristaan M:sta, jonka kanssa se leikkii dinosauruksilla ja autoilla ja työmiesleikkejä (kuulemma suhde on perin sisarellinen; M:n äiti kertoi, että kun M sai eräänä viikonloppuna uuden auton, ensimmäinen kommentti oli: "Unirosvo ei saa tätä!").

Se itkee paljon, mutta osaa yleensä jo nimetä, mistä itku johtuu. Se huutaa että äiti on tyhmä, ja samassa syöksyy halaamaan ja antamaan "märkäisen suukon" ja sanoo että rakastaa maailman paljoiten. Se kiukuttelee paljon, mutta niin sen ikäisen kuuluukin.

Kun se on hyvällä tuulella, se on aurinko.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Ensimmäiset kesäpäivät

Kun reilu viikko sitten päiväkodin kevätjuhlat menivät hyvin, koska lunta ei sittenkään satanut niin kauheasti ja toppapuvussa tarkeni just ja just siinä kahden asteen lämmössä katsomaan ne nalle- ja pupuesitykset, ja vielä alkuviikosta sai arpoa, pärjääkö sormikkailla vai tarvitaanko kintaat, tuntuu hassulta miten yhdessä vuorokaudessa viikonlopuksi saapunut lämpö puhalsi kesän pihapiiriin, ja vaikka se tuntuu hassulta, silti keho muistaa sen edellisiltä vuosilta, eikä se parin tunnin jälkeen enää tunnu vieraalta.

Tänään käytiin vilkaisemassa kemikaalikirkastettua Littoistenjärveä noin triljoonan muun turistin lailla. Olihan se kirkas, mutta sen verran vilpoinen, että uiminen kuittaantui peruskahlailulla. Unirosvon kädessä on Fredriksson eli puhallettu humanoidi, joka löytyi eilisen varastonraivauksen tuoksinassa mystisestä muovikassista, jonka olemassaolon olin unohtanut. Kumpi vain siskoistani ne kellukkeet ja Fredrikssonin joskus lahjoitti, kiitos kaunis! Fredrikssonista tuli hetkessä Unirosvon uusi bestis, jota piti viedä pitkille kahlailukävelyille pitkin rantaa. Lopulta Fredriksson villiintyi kuitenkin potkimaan vettä Aikavarasta ja myös tuntemattomia päin siinä määrin, että se piti vähän niin kuin takavarikoida.

Tuli vihdoin lauantaiaamu, jolloin Aikavaras ja Unirosvo saivat syödä aamupalan teltassa takapihalla. "Muistakaa sitten", vannotin perjantai-iltana useaan otteeseen, "että mä laitan sen teltan ulos vasta kun olen ensin juonut kahvia. Ja vasta kun mikron kellossa eka numero on kahdeksan." (Aikavaras osaa kertoa ajan mikron digitaalikellosta, vaikka ei sen ajan merkitystä hahmotakaan.) Ja kello 8.15 oli päivän eka kahvi mahassa ja teltanrakennus käynnissä.

Eilen aamulla ne nököttivät siellä kiltisti ja huikkasivat välillä: "Saisinko lisää leipää/omenaa/banaania/vesimelonia tänne telttaan, kiitos?" Iltapäivällä varjoon siirrettyyn telttaan kutsuttiin naapurintyttö muovailemaan.
Tänään telttaa eivät kiinnostaneet rauhalliset oleskelut, vaan kuten Fredriksson, teltta yltyi vähän villiksi. Tässä Unirosvo kävelee teltassa Aikavarkaan ohjeiden mukaan - "Nyt kävele kattoon päin! Nyt kävele lattialle!" - ja isoveli hyppää aina viime tipassa pois pyörivän teltan alta.

Vaikka tietysti tässä tulee samalla punkkipelko, palamisen varominen, aurinkorasvatahmaisuus, kestohiekkaiset sukat, heinänuha, liian valoisat varhaisaamut. Silti. 


Jo parin viikon ajan takapihalla oli vieraillut melkein päivittäin rusakko, kuluneella viikolla yhä tiuhempaan ja pitempiä aikoja. Mutta "kumma kyllä" se ei ole uskaltautunut nyt telttapäivien aikana kylään.


Kiva että tuli myös tämä etupihan voikukkameri, joka sai eilen Chicagosta palanneen Miehen hieraisemaan epäuskoisena silmiään (perheen ainoa, joka ei voikukista innostu; mun mielestä voikukat ansaitsisivat mitalin, ne ovat niin sitkeitä ja puskevat pioneerimaisesti naama aurinkoina epätodennäköisimmistäkin laattojenraoista toitottamaan kesää). Luumupuukin on puhjennut kukkaan, samoin norjanangervot, ja perhosia (valkoisia; ehkä kaali?) liihottelee ympäriinsä juuri niin kuin kuuluukin.