torstai 25. huhtikuuta 2013

Tämänkö takia uhrasin pyykkilautani?



Litteä, lihaksikas vatsa oli a.e.v. (aikana ennen vauvaa) se osa vartalostani, josta pidin eniten. Vatsalihakset saisi kuosiin kunnon treenillä, mutta iho ei välttämättä palaudu koskaan loppuraskauden venymisestä. Pieni uhraus Aikavarkaasta, sanoo Mies. Hyvinä päivinä olen hyvillä mielin samaa mieltä. 

Valtaosa päivistä on riittävän hyviä, mutta välillä tulee Huoooono Päivä. Huooooooooonona Päivänä herää niskalihakset jumissa. Aikavarkaan aamupuuro jää liian löysäksi ja sitä pitää lämmittää lisää ja sitten se on liian kuumaa ja Aikavarkaan käämit ehtii palaa odotellessa (vaikka pitäisi mun osata mikroa käyttää). Aikavaras on kärsimätön ja levoton (vaikka pitäisi mun osata tyynnyttää oma vauvani) ja mun hymy tuntuu pakonomaiselta (vaikka pitäisi mun osata hymyillä luontevasti omalle vauvalleni silloinkin kun ei hymyilytä). Sataa ja pitää mennä ulos kun ruoat on loppu, tai paistaa aurinko muttei ehdi mennä ulos kun pitää soseuttaa, imuroida ja muuta möysnää. On nälkä muttei mitään ruokaa (vaikka pitäisi mun osata ennakoida ja pitää huolta itsestäni), ja nälissään tulee syötyä kaapin ylähyllyiltä herkkujemmat tyhjiksi (vaikka pitäisi mun tietää että parempi välipala olisi vaikka raejuustopurkki ja kourallinen pähkinöitä). Aikavarkaalle tulee epämääräistä ihottumaa poskiin enkä tiedä miksi (vaikka pitäisi mun tietää mikä ruoka-aine, säätyyppi tai planeettojen asento sen aiheuttaa).   

Huooooonoina Päivinä tää on niiiiiin Tätä Samaa:
  • Kuolasta märän bodyn vaihtamista kuivaan. Pissasta märän bodyn vaihtamista kuivaan. Puklusta märän bodyn vaihtamista kuivaan. 
  • Puklun pyyhkimistä lattialta. Pissan kuivaamista lattialta. Kuolan kuivaamista lattialta.
  • Tiskikoneen tyhjentämistä ja täyttämistä. Koneeseen kelpaamattomien tiskien tiskaamista. Pyykkien lajittelua, pesukoneen täyttämistä, pyykkien ripustamista, pyykkien viikkaamista. Tiskaamista. Tiskaamista. Tiskaamista.
  • Selkäsärkyä (selkä kyyryssä pukemista ja vaipanvaihtoa)
  • Rannesärkyä (nostamista, kantamista, kauppareissuja niin että navigoin yhdellä kädellä Emmaljungia edessäni ja raahaan toisella täpötäyttä, sellaista rämisevää ja pyörillä kulkevaa ostoskoria perässäni)
  • Polvisärkyä (polvillaan kykkimistä pukiessa ja vaippaa vaihtaessa, tavaroiden noukkimista lattialta Aikavaras sylissä ja rimpuileva puntti kainalossa yhdellä jalalla lattialta ylös nousemista)
  • Päänsärkyä (kehnosti nukuttuja öitä ja jumittava niska ja väliin jääneet ateriat)
  • Sydänsärkyä (Pystynkö suojelemaan Aikavarasta yläkaapissa olevien konetiskitablettien syömiseltä, peruuttavan roska-auton alle jäämiseltä, syöttötuolista putoamiselta? Pystynkö auttamaan Aikavarasta kasvamaan onnelliseksi lapseksi, jolla on terve itsetunto ja joka ei kiusaa muita päiväkodissa, koulussa ja harrastuksissa?)
  • Miehen kadehtimista (pääsee yksin lenkille, yksin kauppaan, yksin vessaan, aikaisin nukkumaan, juttelemaan työkavereiden kanssa, eikä ole uhrannut vatsalihaksiaan isyydelle)
    (Toisaalta Mies joutuu käyttämään töissä Exceliä ja PowerPointia)
  • Mieheen ärsyyntymistä (sillä on mielestään aikaa surffata netissä ja katsoa telkkaria vaikka pyykit on ripustamatta, lelut levällään, keittiö on elintarviketurvallisuuden vaarantava katastrofialue ja nainen haisee hieltä tukka takussa)
  • Miehelle tiuskimista edellä mainituista syistä
  • Huonoa omatuntoa Miehelle tiuskimisesta
  • Vielä huonompaa omatuntoa Aikavarkaaseen ärsyyntymisestä. Huoooonoina Päivinä pinna kiristyy, olo on kärsivä ja ajatukset kärsimättömiä. Miksei se voi olla rauhallinen? Miksi sen on pakko sylkeä tutti pois jos se kuitenkin haluaa sen? Miksei se tajua että kypärämyssy menee vain vinompaan mitä enemmän se känisee? Miksi se vaan rimpuilee, kiljuu, kiekuu, riehuu, vääntää, kääntää, ponnistelee, tempoilee, repii, raapii, ei mä en JAKSA!
    Ja sitten: Mutta se on vasta vauva! Sille on tulossa hampaita, se on väsynyt, sillä on ilmavaivoja. Miksen osaa olla sellainen äiti kuin etukäteen kuvittelin vaan tuotan itselleni pettymyksen toisensa perään, olen pettymysten pohjaton sammio!
Olen itsekriittinen suorittaja. Perfektionisti ja stressaaja. Hiukan marttyyrityyppiäkin. Täydellinen kandidaatti asettamaan itselleen ja äitiydelleen niin paljon paineita ja odotuksia, että väkisinkin murtuu niiden alla. Iso osa ärsyyntymisestäni juontaa epäonnistumisen tunteista: kun Aikavaras kitisee, tunnen että se on mun vika, ja ärsyttää kun olen epäonnistunut. Eihän se oikeasti noin mene - kun tarjoan kaverille säännöllisesti ruokaa ja unta, kuiviin vaihtamisen ja hellyyttä, leikkimistä ja rauhoittumista, perusasiat ovat kunnossa, ja joskus vauvat vain kitisevät silti. On niilläkin oikeus huonoihin päiviin. Sitä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, mutta se joku itsekriittinen stressaajasuorittaja-alitajunta välillä ottaa, Huooooonoina Päivinä. Se, että tuotan pettymyksiä itselleni, ei automaattisesti tarkoita että tuotan pettymyksiä myös Aikavarkaalle.

Maanantai oli Huoooono Päivä. Siitä toipuminen kesti koko tiistain. Keskiviikkona arki - Miehen monipäiväisestä työmatkasta huolimatta - näytti taas siltä, että kyllä, mitä yhdestä sikspäkistä. 

Sitä paitsi moni on varmaan uhrannut kaiken tän tällaisen vuoksi enemmänkin kuin pyykkilautansa, esimerkiksi uran. Sellaista mulla ei onneksi ollut ennen Aikavarastakaan.

4 kommenttia:

  1. Arvaa mitä ?? Niistä vauva-ajan syyllistymisistä pääsee jossain kohtaa yli. Viimeistään kun Aikavaras kasvaa ihmismäisemmäksi ja osaavammaksi tai sitten siten kuten meillä, valkotakit sekaantui asiaan ja pakotti mut hylkäämään "mun vika"-mietteet. Kuitenkaan et tekis mitään toisin, paitsi EHKÄ yrität huomenna olla iloisempi. Syyllistyminen on hyvän vanhemman merkki, silloin tiedostat omat ongelmat ja voit seuraavalla kerralla toimia toisin... näin kertoi minulle psykologi. Aikavarkaalla on hänelle maailman parhaimmat vanhemmat !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ylitse pääsemistä odotellessa! Mutta joo, hyvä neuvo ja hyvä pointti. Ja hyvää tsemppiä. Tsemppareita tarvitaan aina.

      Poista
  2. Mä niin näen itseni tuossa tekstissä puolen vuoden päästä! Oh no! :D

    Näin ulkopuolisen silmin katsottuna tuon itsensä syyttämisen järjettömyyden kyllä huomaa, mutta auta armias, kun se osuu omalle kohdalle, niin objektiivisuus lentää romukoppaan... Ole silloin paikalla ja sano mulle nämä järjen sanat: Aikavaras saa olla pelkästään onnellinen ja tyytyväinen, kun sillä on niin rakastava ja huolehtiva äiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikalla ollaan! Ja onneksi osaan olla järjen ääni muille kuin itselleni.

      Poista