Vaikka leegoja ei Aikavarkaan suusta löydy vielä vahvistetusti
kuin kaksi, estottomasta puremisesta jää mun nahkaan mojovia mustelmia.
 |
| Kuvan tajusin napata vasta kun pahimmat viikot olivat ohitse. |
Välillä
mietin kiusaantuneena, näyttävätkö ne joltain muulta kuin mitä ovat.
Että pitäisikö pitää lämmöstä huolimatta pitkähihaisia paitoja. Että
miettivätkö ihmiset päihdehuoltoa tai että etteikö meillä osata
ratkaista riitoja puhumalla. Vai tajuaako joku, että rattaista käsin
ohikulkevia autoja ja polkupyöriä silmät selällään töllöttävä vauva on
purijatyyppinen tapaus.
Sääret eivät ole sen paremmassa kuosissa, mutta en mä
olekaan koskaan ollut mikään päivettynyt mikrosortsiprinsessa, joten syliinkiipeämisleikin tuoksinassa tulleet puremajälkimustelmat eivät sentään pääse
tökkimään vastaantulijoita silmiin.
Tiistaina Aikavaras sai maistaa omaa lääkettään (vaikka kyseistä rohtoa ei vauvoille taideta suositella). Olimme vauvatanssikurssilta
tutun vertaistukiäidin ja hänen tyttönsä kanssa puistossa. Käpyjen heittelyn
lomassa Aikavaras tuikkasi kätensä itseään kolme viikkoa vanhemman, mutta
huomattavasti hampaakkaamman tyttösen suuhun. Ja totta kai tuli purruksi.
Yhteen sormeen jäi loppupäiväksi punainen jälki, mutta teatraalinen parku
rauhoittui kahdessa minuutissa.
Ei Aikavaras tietenkään mitään oppinut vaan tunki heti kotona kuolaiset ja käpyiset sormensa suoraan Miehen suuhun. Eikä tullut purruksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti