perjantai 27. joulukuuta 2013

Pukinkontti, ja kunnon väen tarjoama jouluruoka


Jouluhulinat on tältä vuodelta päihitetty. Satunnaisista raivareistaan huolimatta Aikavaras oli tainnut olla aika kiltti, koska pukinkontista paljastui melkoinen kasa lahjoja 15-kuiselle. Pari omaa ja pari muiden pakettia jaksoi aluksi kiinnostaa, mutta lopulta yltäkylläisyys ja melske hämmensivät pientä päätä niin, että valtaosa paketeista jäi seuraavan päivän askareiksi. Ja silloinkin Aikavaras oli kiinnostuneempi tuhanteen kertaan luetuista kirjoistaan kuin paketeista paljastuneista uutuuksista.

Hyvä niin. Ehtii sen uutuutta ihannoivan materialismin omaksua myöhemmälläkin iällä.

Mun ja Miehen ei ollut tarkoitus antaa lapselle yhtään lahjaa, koska
a)     ei Aikavaras niitä vielä laske tai niistä niin innostu
b)     tarpeelliset jutut hankitaan joka tapauksessa ja turhia hankintoja vältetään
c)     paketteja tulee muiltakin tontuilta ihan riittämiin.

Kävi kuitenkin niin, että joulua edeltäneellä viikolla sain piipahdettua kirpputorilla kvartaaliostoksilla. (Olen huomannut, että neljästi vuodessa iskee tarve hankkia uusia paitoja ja housuja sun muuta kasvavalle Aikavarkaalle; tänä vuonna reissut ajoittuivat helmikuuhun, toukokuuhun, syyskuuhun ja joulukuuhun. Sikäli elän siis kvartaalitaloutta, toki yllättäin iskevät tarpeet, esimerkiksi talvikurahousut sekä kakkoskintaat ja -pipo hankitaan saman tien sieltä mistä ne helpoimmin löytyvät.) Koriin päätyi myös muutama kirja, jotka päätin kääriä lahjapaperiin aatoksi. Mies puolestaan onnistui vihdoin hankkimaan Aikavarkaalle pallon lokakuussa kadotetun tilalle.

Ei sen enempiä sentään. Vielä tänä vuonna siis. Varmaan se ilo lapsen kasvoilla onnistuu jossain vaiheessa ylittämään ekologiset periaatteet…

Useasta paketista paljastui duploja (kröh, taisi olla Äidin toive, jonka taka-ajatus oli vähän aiempaa pitemmät ja paikallaanpysyvämmät leikkituokiot). Pari härvelipakkausta jätettiin avaamatta ja korkattiin leegokausi ihan peruspalikoilla. Jaksaa niistä kummasti aikuinenkin innostua.
 

 

Etukäteen kiinnostavinta koko joulussa oli musta se, mitä Aikavaras mahtaa tykätä jouluruoista. Riisipuuro ei tehnyt vaikutusta, mutta laatikot maittoivat lapselle mainiosti, samoin kaikki muu tarjottu. En viitsinyt parin päivän takia nipottaa suolan määrästä, joten Aikavaras sai maistaa niin kinkkua kuin kalkkunaakin, samoin savulohta. Mutta jouluaattoiltana maitoa ja vettä meni varmaan kymmenkertainen määrä normaaliin nähden! Hienosti kaveri marssi itse keittiöön osoittamaan nokkamukia ja komentamaan: ”Höppy!” Ison hörpyn sitten ottikin.

Mies on palannut töihin, minä puolestaan nappasin itselleni sen köhän, joka Aikavarasta vaivasi muutaman päivän ajan ennen joulua. Tai jonkun muun. Luulin jo pääseväni kuin koira veräjästä, mutta joulupäivän iltaa kohden olo alkoi olla aika turpiinsaanut. Aikavarasta odottaessani en sairastanut kertaakaan, onnistuin säästymään jopa siltä mahataudilta, joka kaatoi parissa päivässä monta kymmentä ihmistä Miehen työpaikalta vessankaakeleita ihailemaan, mukaan lukien Miehen. Pysyin terveenä, vaikka moppasin yön pikkutunteina pari harhaoksennusta. Tässä raskaudessa olen haalinut perheen virusharavalta jo kaksi flunssaa, eikä vielä mennä edes puolivälissä. Tukkoinen nenä ja raskaus nenäsuihkekieltoineen ei ole kiva kombinaatio, ja kun yhtälöön lisää vielä villin taaperon…
 
Eli nyt sohvanpohjalle.

P.S. Piti laittaa tähän muutama muukin kuva joulunpyhistä, mutta kännykän sijaan nappasin ne poikkeuksellisesti oikealla kameralla, eikä uudessa läppärissä ole muistikortinpaikkaa, eikä kameran kuviensiirtojohtoa ole mailla halmeilla. Höh ja anteeksi.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti