Turboflunssan jälkimainingeissa

Aikavarkaan flunssa johti infektioastmaoireisiin perjantaina aamuyöllä: tiheään, rohisevaan hengitykseen, jonka vaivalloisuuden vahvisti selkeä apuhengityslihasten käyttö. Onneksi kotona oli lääkkeet valmiina, eikä lääkärireissuun ole vielä ollut tarvetta (perjantaina olisi lääkärineuvola, pitää pyytää kuuntelemaan keuhkot ekstratarkkaan). Kaveri tokeni riehumis- ja ulkoilukuntoiseksi onneksi varsin pikaisesti; viime yönä kyllä valvottiin taas, mutta syy taitaa löytyä tuolta suusta, kun vasemmalla puolella sekä ala- että yläkulmahammas puskevat yhtäaikaisesti läpi.

Vissiin hammassyistä puolitoistavuotias koiramme lapsemme on viime päivät myös pureskellut verhoja ja sohvalla lojuneita villavaatteita sellaisella raivolla, että takavarikoin Isosiskon kutomat villapaidat ja lime-oranssi-ruskearaidallisen villahaalarin kaapin ylähyllylle talteen, äkäisten maitohampaiden ulottumattomiin. (Kirpputori-Lindexeillä ei niin väliä, mutta tahdon että uniikit, ajatuksella ja vaivalla tehdyt vaatteet säilyvät reiättöminä myös Unirosvon käyttöön.)

En välttynyt tartunnalta – ihmekö tuo, kun muutaman päivän ajan Aikavaras aivasteli mun ruokalautaselle, työnteli räkäisiä sormia mun nenään ja silmiin ja, no, se varmaan riittää luomaan tarpeeksi herkullisen kuvan limantäyteisestä symbioosista. Vielä perjantaiaamuna oma olo oli täysin normaali – toisin sanoen aika p**ka (tosi huolissaan Aikavarkaasta, väsynyt niin kuin nykyisin aina, ja erittäin raskaana), mutta terve. Kauppareissun jälkeen kurkku alkoi kutista, mutta oletin sen johtuvan ulkoilmaa sakeuttaneesta katupölystä. Illalla Aikavarkaan nukahdettua havahduin huomaamaan, että flunssahan mullakin nyt on.

Aika erikoinen sellainen. Oikea turboflunssa, joka etenee pikakelauksella normitautiin verrattuna. Tavallisestihan voi olla monta päivää sellainen hilkulla-fiilis: onko vai eikö, meneekö ohi puhkeamatta kunnolla, vai puhkeaako sittenkin vasta ensi viikolla tai vappuna. Sitten tulee, jos tulee, se alkuvaihe, jossa kurkku karvastelee ja sitä ikävästi polttelevaa limaa valuu nenästä nieluun, ja se voi kestää parikin päivää. Seuraavaksi niistetään ja ollaan tukkoisia viikon ajan. Sen jälkeen yskitään vielä toinen viikko. Koska: hoitamaton flunssa kestää neljätoista päivää, hoidettu menee ohi kahdessa viikossa.

Turboflunssa puolestaan eteni näin: Perjantai-iltana kurkkukipua ja nielun polttelua puoleenyöhön asti. Sitten niistämistä aamutunneille asti. Puolitoista tuntia unta. Herätys tukkoisuuteen, päänsärkyyn ja hillittömään poskiontelokipuun. Aamukahvi olisi voinut olla vaikka punaviiniä, en olisi huomannut eroa, koska maku- ja hajuaisti katosivat. Samoin ruokahalu (poikkeuksellista mulle). Iltapäivään asti niistämistä, nenä hajosi täysin. Iltapäivällä alkoi kuiva yskä. Joka alkoi jo illalla ns. lohjeta. Tukkoisuutta ja kovaa limaista yskää aamuyöhön asti. Kolme tuntia unta. Sunnuntaiaamuna naamasärky oli kadonnut ja makuaisti palannut; huonona puolena sain naaman täyteen pieniä verenpurkaumia (tuttu ilmiö alkuraskauden aamuoksentelusta), kun yskin itseäni käyntiin niin rajusti että oksensin. 

Siitä olo alkoi kohentua pikkuhiljaa. Tai siis poikkeuksellisen nopealla tahdilla. Iltapäivällä siivosin jo pari kaappia. Ruokaa en tietenkään jaksanut laittaa, joten Aikavaras eli pari päivää eineksillä. Viime yönä olisin jo nukkunut omilta vaivoiltani, mutta ne lapsen kulmahampaat. 

Kroppa veti kokonaisen flunssan viikonloppukurssina läpi (onneksi Miehellä ei ollut kalenterissa mitään kummempaa, joten vältyin ulkoiluilta ja kauppareissuilta enkä ollut yksinäni Aikavarasta palvelemassa). Ääni on vielä käheä, välillä pitää vähän köhiä ja silloin tällöin pikkuisen niistää, mutta nämä ovat enää rippeitä. Toivottavasti. Ellei turboviruksella ole vielä jotain kiinnostavaa jälkitarjoilua. 

Pysykäähän terveinä. Etenkin jos olette raskaana, koska yskiminen + loppukolmannes = vatsakipua, nivusten vihlaisuja, kylkikramppeja ja aika paljon lirahtelua.