Oranssi keitto

Meillä syödään arviolta parina päivänä viikossa kasvissose-linssikeittoa aka Oranssia Keittoa (tai no, mä ja Aikavaras syödään, Mies syö mieluummin Findusta tai kynsiään). Veikkaisin Oranssin Keiton olevan Aikavarkaan suosikki mun tekemistäni ruoista; muiden tekeminä lihapullat ja perunamuusi taitavat pokata kirkkaimman mitalin.

Keiton koostumus ei ole vakio vaan riippuu fiiliksestä ja jääkaapin antimista. Yleensä ainesosaluettelo näyttää kuitenkin suhtkoht tältä:

1 iso bataatti

5 porkkanaa

½ kesäkurpitsa

1 dl punaisia linssejä

kasvisliemikuutio tai mausteita

1 dl kookoskermaa tai -maitoa

Ekaksi kuoritaan, huuhdellaan ja pilkotaan bataatti ja porkkanat. Bataatti saa jäädä isommiksi lohkoiksi, se kypsyy porkkanaa nopeammin. Palaset kattilaan. Pese ja pilko kesäkurpitsakin, mutta jätä vielä odottamaan, se kypsyy ihan tosi nopeasti. Huuhtele linssit lävikössä kylmällä vedellä pakkauksen ohjeen mukaan ja heitä nekin kattilaan, perään se mahdollinen liemikuutio. Kylmää vettä päälle niin, että kaikki lähestulkoon peittyy, lopuksi vielä kookoskerma. Keitä vartin verran, sitten lisää kesäkurpitsapalaset. Sekoittele välillä ja lopuksi soseuta sauvasekoittimella.

Vettä voi tietysti laittaa ihan niin paljon kuin kattilaan mahtuu, mutta me tykätään aika paksusta keitosta (ja tulee vähemmän sotkua, kun kaksivuotiaan lusikka ei falskaa niin paljon). 

Tarjoillaan raejuuston, avokado-juustoleivän ja/tai keitetyn kananmunan kanssa. 

Jetlagin jälkeen

Jo viikon verran ollaan palailtu arkeen kotona. Pyykkikone on laulanut serenadin jos toisenkin, matkalaukuissa taitaa muhia enää muutama laastaripaketti ja pari iltasatukirjaa. Hankalahkoon vuorokaudenaikaan ajoittuneesta paluulennosta kärsinyt Aikavaras on vihdoin saatu palautettua omaan rytmiinsä ja univelattomaksi. Reissunjälkeinen uupumus selittänee myös isohkon prosenttiosuuden viimeviikkoisista järkkykiukuista ja nonstop-kolttosista. Viikonloppu sujuikin huomattavasti hyväntuulisemmissa merkeissä.

Voisi se minun puolestani kuitenkin hiukan vähemmillä takaisinkantamiskerroilla nukahtaa omaan sänkyynsä.

No, reissuväsymys vaivasi vanhempaakin. Naureskelimme ensin Miehen kanssa Aikavarkaan vastausta, kun Mies kysyi mikä lapsesta oli matkalla hauskinta. ”Kirjat”, Aikavaras vastasi. Kaiken uuden nähtävän ja tehtävän keskellä iltasatutuokiot muistuivat varmaan mieleen lempeinä rauhoittumishetkinä. Vaan mitäs minä naureskelin; kun Mies kysyi saman kysymyksen multa, päässä löi tyhjää. Ööööö…mitäs me siellä tehtiinkään…ja ainoa mieleen juolahtava asia oli se, miten kiva oli löytää Atlantin tyrskyissä sileiksi hioutuneita lasinkappaleita Las Palmasin viileätuuliselta hiekkarannalta, johon poikkesimme täysissä pukeissa kymmeneksi minuutiksi lounaan ja päiväunen välissä. Tykkäsin sellaisista jo lapsena yli kaiken. 

Myös Aikavaras tykkäsi niistä. Kerättiin ne talteen, kerättiin muilta rannoilta kiviä ja simpukankuoren palasia kavereiksi. Kotona Aikavaras sommitteli taulun. Kutsuin liimaamista askarteluksi, ja äkkiä askartelu ei tuntunutkaan niin vastenmieliseltä (siis mulle, jolla on askartelutraumoja; että inhosin sitä, kun piti aina neulalla pistellä irti itsenäisyyskynttilä pahvista tai taitella piippukrassista pääsiäistipu, ja koko luokalla oli aina identtiset, korkeintaan joku pieni silkkipaperinpala oli osalla erivärinen). 

Ruokapöytään on ilmestynyt mystisesti dinosaurustarroja. Ja väriliitupiirroksia - "minä piirrän meille joulupöydän", Aikavaras perusteli itse projektiaan kiinnijäämisen hetkellä.

Unirosvo nousee seisomaan kaikkia mahdollisia tukia vasten, mutta varpaita on liikaa: joku niistä jää aina jalkaterän alle litistyksiin, ja sitten kiljutaan apua. Tai sitten se tuki liikkuu pitkin lattiaa ja sitten kiljutaan apua. Tai sitten se tuki kaatuu päälle, ja sitten kiljutaan apua. Oma-aloitteisuutta löytyy jo: Unirosvo konttaa Aikavarkaan huoneeseen, avaa lelukaapin ja kaataa leegolaatikon lattialle. Kylppärissä parasta on tunkea suihkunurkkauksessa kaksi sormea lattiakaivon reikiin ja nykäistä suojus irti. Nam, sieltähän paljastuu ihanainen viemäriputki! Ei kun kieli pitkällä sinne! 

Eipä juuri muuta tänään. Paitsi terveiset sille ruotsalaiselle eläkeläismiehelle, joka tätä blogia ei tietenkään lue: jos takananne ahtaasti istuvasta nelihenkisestä pikkulapsiperheestä ei kuuden tunnin lennon aikana irtoa muuta häiriötä kuin se, että vauva rummuttaa parin minuutin purkkisoseruokailun ajan käsillään ruokailualustaa, niin kannattaako siitä oikeasti kääntyä valittamaan? Harmi että olimme niin isoksi häiriöksi. Toivon teille erilaista pikkulapsiperhekokemusta seuraavalle lomalennollenne!