maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pieni ja valikoiva referaatti Pärnun-lomasta



Neljän päivän Pärnun-matka on onnellisesti takana, ja pyykkiröykkiöistäkin saatu jo niskaote. Pärnu on matkakohteena vanha tuttu, kolmesti koettu, mutta lasten kanssa se tietysti esitteli itsestään hieman eri puolen. Ei niihin leikkipaikkoihin, pomppulinnan hintaan ja kuusihampaiselle maapähkinäallergikolle sopivan ruoan löytymiseen ole juuri kiinnittänyt aiemmin huomiota. No, lapset vetivät rasvaista maitoa ekat kaksi päivää kuin oltaisiin kidutettu niitä janossa koko elämänsä, sitten taisivat kyllästyä ja siirtyivät nestemäisestä vähän kiinteämpään ravintoon. Unirosvo söi sitten lähinnä leipää, keksejä, banaania ja iltapuuroa, mutta nyt reissun jälkeen onkin ensimmäistä kertaa maittanut ihan sama ruoka muun perheen kanssa. 



Aikavarkaan Kanarian-matkan aikainen tukkinukkuminen ei ihan toistunut. Pojan oli kaikesta touhusta ja ulkoilusta huolimatta älyttömän vaikea nukahtaa sekä päivä- että yöunille, tosin vihdoin nukahdettuaan se posottikin ihan mukavasti – toisin kuin pikkuveljensä, joka pisti parastaan heräilytilastojen kärkeen pääsemiseksi ja bonuksena heitteli tuttejaan sohvan taakse ja itki niiden perään pitkin yötä. Hillona valvomiskakussa naistenvaivat tekivät yllätyshyökkäyksen, ja hotellin valkoiset lakanat ja jatkuva valumisen ja hulahtelun tunne…ei niin rentouttava kombinaatio, tiedättekö (oletan, ettei tätä lue kovin moni mies). No, majoituimme kylpylässä ja selvisin valvomisesta huolimatta Miehen sponssaamaan hoitopakettiin kuuluneisiin yläselkähierontaan (oikein hyvä, ei murjonut mun umpijumiutuneita lihaksia liikaa vaan pystyin seuraavanakin päivänä hengittämään), päähierontaan (yllättävän rentouttava ja virkistävä), käsikylpyyn (huljutin käsiä vartin ajan merilevävedessä, ei muuta sanottavaa) ja jumppaankin (kävi ilmi, että olisi moiselle tarvetta ihan kotimaassakin, sen verran koville otti liikkuminen parin päivän päästä). Lisäksi käväisin kampaajalla leikkauttamassa kuivat latvat veks (ei se ollutkaan tehtävälistalla kuin lokakuusta saakka), ja mikä parasta, ehdin kampaajan tuolissa vihdoin lukea puolitoista vuotta vanhan Olivia-lehden kirjailijanumeron parhaat palat. 



Mitä muuten puuhasimme: käytiin leikkipuistoissa ja hotellin leikkipaikassa, Aikavaras ajoi polkuautolla ja pomppi pomppulinnassa, vuokrattiin perhepyörä ja ajeltiin sillä keskustan suuntaankin, ja lisäksi Aikavaras pääsi kahdesti kylpylän vesipuistoon ja tykkäsi kovasti (tosin kummankin uimiskerran jälkeen Aikavaras oksensi jälkiruokansa ulos; syy varmaan jää mysteeriksi, mutta veikkaisin päällimmäisenä klooriveden nielemistä, koska 1) oksennus tuli uimisen jälkeisen ruokailun päätteeksi, 2) vain jälkiruoka päätyi pitkin lattioita, eli ihan virustautimaisesti mahalaukku ei tyhjentynyt, 3) näiden kertojen välissä oli kaksi ihan normaalia vuorokautta ja 4) pari minuuttia oksentamisen jälkeen Aikavaras oli taas elämänsä kunnossa). Unirosvo oli hänkin kovasti kiitollinen reissuun pääsemisestä ja merkkinä siitä hoki joka välissä aitäh (kiitos viroksi). 




Takaisin tultiin lauantai-iltana vähän ennen yhtätoista. Lapsille vaihdettiin unipuvut ja yövaipat jo laivalla ennen autoon pakkautumista, ja kyllä, myönnän että naiivisti olin jollain tasolla kuvitellut mielessäni, miten kotipihalla valoisassa kesäyössä kantaisimme raukeana kuorsaavan jälkikasvumme nukkuvina omiin sänkyihinsä ja se siitä. Ei tietenkään se siitä! Aikavaras ei nukahtanut koko automatkan aikana vaan katsoi Muumeja tabletilta (pääasia, että oli nätisti eikä yrittänyt kuristautua palkki-istuimensa turvavyöhön – been there done that). Kotona oli tietysti vielä nälkä ja pissahätä ja iltasadun tarve ja mitä vielä. Unirosvo kyllä nukahti autoon jo ennen kuin päästiin laivasta ulos ja nukkui koko Helsinki-Turku -välin muutamaa kuuman istuimen ja kadonneen tutin katalysoimaa välihuutoa lukuun ottamatta, mutta sitten kotipihalla heräsikin nokosistaan virkistyneenä ja heti sisällä karkasi soittelemaan innoissaan huuliharppua. Sunnuntaiaamuna unta onneksi riitti poikkeuksellisesti yli kahdeksaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti