perjantai 29. tammikuuta 2016

Hyvää matkaa meille ja pari lapsen suusta -muistiinpanoa



Matkakuume alkaa olla jo korkealla. Onneksi ei muu kuume – tosin Mies matkusti maanantaina Singaporeen sairastuakseen ilmeisesti ruokamyrkytykseen heti seuraavaksi päiväksi. Mutta jos olosuhteet eivät loppupäivän ja tulevan yön aikana muutu vaan lapset pääsevät lauantaiaamuna terveinä matkaan (ja ovat siis käytännössä viettäneet koko tammikuun terveiden kirjoissa!), on vähintäänkin juhlan paikka. Voin vaikka tarjota repusta rusina-askit lapsille.

Käsimatkatavarat ovat kutakuinkin koossa ja puoliksi pakattuna. Mun ja lasten matkalaukut on pakattu, punnituksen mukaan poikien Samsoniteen (jonka Mies sai aikoinaan lahjaksi lähtiessään vaihtariksi Ruotsiin) mahtuu vielä lisää kirjoja ja vaippoja. Jääkaappia ja pakastinta pitäisi kuluttaa vielä tyhjemmiksi, että voi huoleti sammuttaa laitteet 9,5 viikon poissaolon ajaksi. Tyhjennys olisi huomattavasti helpompaa, jos pakastimessa olisi vain jätskiä ja jääkaapissa kuohuviiniä ja juustokakkua. Näin ei valitettavasti ole

Tavallaan tosi kiva, että lapset joko ulkoilee ennakkoluulottomasti sen tunnin ja vartin vaikka hakaten hyhmää lapiolla irti asfaltista, tai sitten ne kitisee vaikka olisi miten kaunis sää ja pirteä äiti leikittämässä. Ei voi ennustaa (paitsi sen, että todennäköisesti äiti ei ole pirteä). Ei liity säähän, toisin kuin aikuisilla.


Muihin aiheisiin:

Unirosvolle on tärkeää saada sama, mitä muutkin, tai ainakin isoveli. ”Mää!” kaikuu hätääntynyt määkäisy aina kun Aikavaras ilmoittaa tekevänsä tai tahtovansa jotain. ”Mää!” huutaa Unirosvo, kun sanon Aikavarkaalle, että nyt voitaisiin rakentaa se torni. ”Mää!” muistuttaa Unirosvo, kun päiväkodin täti toivotti Aikavarkaalle maanantaina mukavaa loppuviikkoa ja hauskaa lomamatkaa. Joten tottahan toki piti vilkuttaa ja toivotella myös pikkuveljelle.

Joka Aikavarkaan mielestä ei ole enää niin pikku. Eräänä aamuna Aikavaras pakahtui ylpeydestä: ”Äiti kato kato kato! Unirosvosta on tullut iso! Sille on kasvanut karvoja selkään!” Havainto tapahtui tilanteessa, jossa kuorin pissavaipan vuotovahingosta kastuneita uniasusteita tältä karvaselkäiseltä isolta ihmiseltä.

Joka kylläkin muistaa paljon ja ajattelee enemmän kuin kuvittelenkaan. Muurahaisista ei ollut juurikaan puhuttu kesän jälkeen, mutta äkkiä Unirosvon kommentti Luukkukirjan muurahaiskuvaan on: ”Tättuu!” Sattuu-ilmoitukseen liittyy kiivas elehtiminen kohti alueita, joihin muurahaiset ehtivät puraista silloin kesällä.

Ja kuka sinne Espanjaan on lähdössä? Paitsi ”mää”? Unirosvon mukaan koko perhe:
Tyytä (Unirosvo; lapsen artikulaatiologiikan tuntien jotain samankaltaisuutta nimensä kanssa)
Tööte (Aikavaras; sama)
Tääti (Äiti)
...ja…
Isi.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Katsaus taaksepäin ja lähdön hetkeä kohti



Unirosvo alkoi tykätä talviulkoilusta. Kasasi kerta toisensa jälkeen pulkan täyteen jäisiä lumikokkareita ja hinasi pulkkaa puistosta kotiin, hitaanpuoleisesti mutta sitäkin päättäväisemmin. Sopivasti sitten tulikin plussakelit. Tehtiin Aikavarkaan kanssa lumiukkoa sateessa, Unirosvo makasi räntälätäkössä ilmeisesti juomassa.

Matkaanlähtö lähestyy. Enää neljä yötä! Vaatteet on suurin piirtein valikoitu ja pesty; loppuviikko luuhataan sekundassa ja ladotaan kasoja laukkuihin. Ruokahuolto saattaa tuottaa yllätyksiä pakastimen lähtötyhjennyksen vuoksi. Kun pitää käyttää tämä ja tuo ja nämä ja nuo, saattaa lautaselle ilmestyä melko sörsseleitä. Toisaalta ruoanlaittoon uhratun vaivan ja ajatusten määrä korreloi käänteisesti lasten ruokahalun kanssa. Mitä hätäisempää ja epämääräisempää, sitä paremmin uppoaa.

Pojat käyttävät Kauppasedältä jääneitä elintarvikelaatikoita veneinä, joista voi katsoa Kaupungin Sankareita äidin kokatessa.

Matkaanlähdön lähestyessä paniikkikin kasvaa. Mulla on esimerkiksi non-stop-influenssatutka päällä. Käytin pojat Mehiläisessä jouluisen (ilmeisesti) rs-viruksen komplikaatioiden jälkitarkastuksessa. Joka puolella kaikui kuolemayskä, kuumeisia ihmisiä tärisi vinossa penkeillä. Lapset pitivät nipottajana, kun eivät saaneet koskea mihinkään tai jäädä leikkimään, lääkärit puolestaan käskivät tarkastuksen jälkeen marssia suoraa päätä ulos edes vilkaisematta leluja ja kahvoja, sen verran noususuhdanteinen epidemia on. Ei automarketteja, sanoivat. Ei yleisiä leikkipaikkoja, ei ostoskeskuksia.
Aikavarkaan leikit ovat keskittyneet viime aikoina matkustamiseen. "Hei sohva on juna! Nyt kaikki tavarat junaan! Äiti hain sulta viisi kauppakassia, ne on mun matkalaukkuja, katso pakkasin ne täyteen, nyt on vaunu täynnä, otetaan vielä Unirosvo viimeiseksi matkatavaraksi. Nyt mennään!" Käsi ylös, moniko kuvittelee että tuon pakkaamisen ja matkustamisen jälkeen lapsi jaksaa vielä PALAUTTAA tavarat omille paikoilleen... Niinpä. "Äiti sä PILAAT mun leikin! Sä sotket kaiken! Me tarvitaan niitä täällä matkalla!"

Mies on Singaporessa. Aikavaraskin ilmoitti, että isona hänkin matkustaa usein Singaporeeseen katsomaan kuplia. Sitten isona, kun hän on onkimistäti. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat nimittäin muuttuneet: Aikavaras ei aiokaan enää palomieheksi, eikä tutkimusmatkailijaksi, vaan onkimistädiksi, joka asuu erikoismaatilalla ja omistaa lehmiä ja järven.

Aikavarkaalla riehuminen heittää edelleen helposti överiksi, väsynyt tai ei. Seuraa kirkumista, riuhtomista, sokeaa mitään kuulematonta hysterianaurua, kohtaus joka yhden aikuisen läsnäollessa pysäyttää kaiken muun toiminnan ja saattaa viivyttää uloslähtöä, ruoanlaittoa tai nukkumaanmenoa helposti puolella tuntia, riippuen omasta mielentilasta ja Unirosvon reaktioista. Miten voi kolmevuotias olla niin kamala. Samalla, tai ainakin hetken päästä, niin ihana. Nukkuessaan häkellyttävän saman näköinen kuin kaksiviikkoisena. 

Unirosvo ihmettelemässä joululahjaksi saamaansa verhoa - tästä on jo aikaa, tukka oli vielä niskaan valuva ja sisällä oli ekoilla 20 asteen pakkasilla niin kylmä että pienellä piti pitää villapaitaa ja kaksia housuja.

Käytiin viemässä serkkupojalle 4-vuotislahja ja näkemässä jouluksi kotiutunut toinen serkkupoika kuukauden iässä. Talossa majaili myös viisikiloinen kani, jota Aikavaras yllättäin pelkäsi. Eläin kiinnosti, mutta kauhu iski heti kun harmaapörröinen pallero liikautti ruhoaan lasta kohti. Unirosvo puolestaan pelkäsi aikuisia, uskalsi katsoa ympärilleen vasta nakerrettuaan viisi keksiä. Sokerihumalan voimalla sosiaalinen! Kyläilyreissun kruunasi paluumatkalla tehty autopesulavisiitti, joka ei ollut puhtaasti positiivisesti kiinnostava ensielämys lapsille. Ennustettiin painajaisia seuraavaksi yöksi, mutta Aikavaras nukkui onneksi aamuun asti. Unirosvo ei, mutta siinä nyt ei ole mitään poikkeuksellista. 

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Tunnelmapala



Kun yhdellä on sänky märkänä ja toisella kakka tursuaa unipuvun lahkeeseen ja kello on tuntia vähemmän kuin tavallisesti aamuherätyksen aikaan ja yöherätyksiä on ollut tavallistakin enemmän, ei aamun ensimmäinen puolituntinen välttämättä tunnu seesteisen onnelliselta. Kyllä se tästä, voi vakuutella itselleen, ja aamupalan ja pissapyykin ripustamisen jälkeen raahata kivireet lapset pulkkamäkeen, kun se tuli jo luvattua isommalle.

Ei muuten ole hyvä idea, eikä se tosiaan tästä. Pohjoispuhuri viiltää kasvoja, pallot jalassa lapset eivät suostu istumaan samassa pulkassa, joten pitää ottaa rattaat, jotka eivät rullaa eteenpäin koska kävelyteitä ei ole aurattu. Yksivuotias itkee koko ajan väsymystä ja kolmevuotias laskee tahallaan kiellettyyn suuntaan ja hurauttaa liian syvään ojaan ennen kuin saan sen hihasta kiinni, ja sillä aikaa kun ongin ensimmäistä ojasta, se toinen pönöttää itkemässä siellä mäen päällä. Kukaan ei jaksa kävellä kotiin, en minäkään, lumi laittaa vastaan, mutta pusken ja hinaan ne silti kotiin. Eteisessä kiukkupussit lapset ovat kylmissään ja mä varpaita lukuun ottamatta hikinen. Ei ehkä toiste tänä talvena ainoana aikuisena noiden kanssa (mihinkään). Lihakset on puhki ja lumityöt vielä tekemättä, Mies työmatkalla ja nielussa afta. Toisaalta mitä oikein odotin?

Mutta ehkä se vielä tästä. Nyt odotellaan Kauppasetää, sitä että Unirosvo heräisi päiväuniltaan vähän pirteämpänä kuin oli sinne mennessään, ja iltapäivällä saadaan mitä todennäköisimmin J-täti ja H-tyttönen päivällisseuraksi (sitä ruokaa pitäisi tietysti vielä laittaa).