keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Lumesta, yö(kyö)peleistä ja mistä ensimmäinen ihminen syntyi

Kuljemme yhä päiväkotiin ja töihin pyörällä. Juuri kun pää ehti mukaan syyssäiden haasteisiin - että aamutahmea aikuinen saisi tuupattua itsensä pukemaan aamutahmeita lapsia totuttua aikaisemmin, koska vaatekerrosten ylle kiskominen todellakin vie aiempaa enemmän aikaa - tuli talvi. Lunta. Pakkasta. En kykene luopumaan pyörästä. On niin helppoa, kun ei ole päiväkoti-työpaikka-akselin suhteen kohtuullisen kehnojen bussiaikataulujen minuuttiorja tai joudu stressaamaan taskuparkkipaikkojen taikomisesta autojentäyteisillä aamuhämärillä pikkukujilla. 

Naapuri tosin ei käsittänyt tätä mukavuudenhalu-logiikkaa, jota yritin puuskuttaen avata aamulla sutiessani kaatuvin renkain irtolumessa siinä ohi lumitöitä tekevän herran. Viittä minuuttia myöhemmin en minäkään enää ymmärtänyt. (En ymmärtänyt eilenkään kesken matkojen. Ei ollut liukasta, mutta kapeat renkaat eivät oikein saa upottavasta, renkaan alta liukuvasta lumesta otetta. Ja ne kokkareiset alamäet! Perille päästyä sitten aina unohti - tärkeintä oli lopputulos.) Iltapäivällä naapuri oli taatusti aidosti hämmästynyt nähdessään mut pystyssä ja hyvissä voimin kolaamassa etupihaa siistimmäksi. Tai ainakin pystyssä ja kolaamassa. Lasten lumikolalla. 

Tänään Mies osti mulle nastarenkaat. Oli kuulemma Prismassa myynnissä mainostekstillä "ISÄNPÄIVÄLAHJAKSI". Jännittää, miten hyvin huomenna pyöräily luistaa (eheh, mikä sanaleikki).

"Maksoivat satasen, joten rouva on nyt hyvä ja pyöräilee sitten ihan hulluna."

EI MAINOKSIA -tarrasta huolimatta noita lelukuvastoja tulee nimellä postin joukossa. Ja tuulikaappiinhan se sisääntulo on tyssännyt useampana päivänä.

Kuolema askarruttaa Aikavarasta enenevässä määrin. Kuolemista ja hautajaisia leikitään päiväkodissa useamman pojan voimin. Iltapalapöydässä muistot päivän leikeistä sitten eskaloituvat hysteerisen murheellisiksi itkukohtauksiksi:

"Onko se ihan oikeasti totta että kuolemisen kunniaksi järjestetään hautajaisjuhlat?"
"On."
"Mutta mitä sitten kun tulee kauhea ikävä sitä kuollutta?" [huutoitkua]
Niin, mitä sitten. En minä tiedä. Jotain koitin sopertaa, että usein ihminen on jo tosi vanha ja sairas ja väsynyt kuollessaan. Että sitten kun on kuollut, ei sitä ihmistä enää satu ja väsytä.
"Miten se hiekka auttaa!" [huutoitkua]
"?!?"
"Se hautausmaan hiekka! Miten se parantaa vanhat taudit?"
Siinäpä sitten selittämään, ettei se ihminen enää varsinaisesti ole siellä mullan sisällä. Että siellä on pelkkä kuori.

"No missä se ihminen sitten on!" [huutoitkua]

Sormi suussa siinä sitten pohtimaan, että ehkä voi ajatella vaikka että se istuu näkymättömänä pilven reunalla. Viiiiirhe!

"Miten sieltä pilven reunalta pääsee alas! Kun ei ole portaita! Ja se on liian korkealla hyppäämiseen!" [huutoitkua]

Huokaus. "Haluatko tulla syliin ja itkeä siinä? On ihan ok olla surullinen. Se on aika surullinen asia." Siinä sylissä se murhe vähän laantui, mutta minä jäin sisäisesti raapimaan päätäni. Tässä kohtaa kuulkaa uskonto tulisi tosi käteväksi avuksi. 

Ja koko tämän episodin ajan Unirosvo istui vastapäätä ja mupelsi tyynenä leipäänsä. "Aikavaras itki äsken", se totesi kohta.

Välihaalaria ja kypärämyssypipoa piti mennä ihailemaan peilistä ekalla pukeutumiskerralla.
 

Unirosvo kiukuttelee kintaista, rakastaa Miekkavalas Täplä kunnostautuu -kirjaa, laulaa merkillisen hyvin, komentaa isoveljeään turhan tomerasti ja heräilee öisin ilmoittamaan, että haluaa pelata heti kuulapeliä. Tai koirapeliä. Tai huutamaan kauhuissaan, että muki on liian lähellä (kohtuuttoman dramaattinen painajainen).

Kuoleman muassa Aikavarasta askarruttavat muutkin suuret asiat. Esimerkiksi muutama viikko sitten nukkumaanmenoaikaan: 

"Äiti mistä ensimmäinen ihminen syntyi?"

"Apinasta."

[epäuskoista hihitystä] "Eiii...ei! Ehkä mammutista."

"Ei kun apinasta."

"Tai huoltomiehen mahasta!"

Sitten olivat nämä tärkeät kysymykset:
 
"Voiko pisulla sammuttaa pienen tulipalon?"

(Vastaus: "Voi, hyvin pienen voi. Varovasti.")

Voidaanko me ostaa joku kerta savupiippu?

(Vastaus: "Ei.")

Ja tänään päivällispöydässä: "Äiti oletko sä vielä muistanut miettiä sitä mistä ensimmäinen ihminen syntyi?"

Mies: "Apinasta."

[epäuskoista hihitystä]

7 kommenttia:

  1. Tuo kuolema on jännä. Meillä vanhempi muksu on myös sivunnut sitä leikeissä. Sivukorvalla kun kuuntelin, oli hän valinnut leikkiinsä lapsen nimeksi minun nimeni. Ja lapsi kuoli - mutta ei hätää! - hakivat kaupasta uuden. Seuraavaksi leikissä kuoli äiti (en tiiä, onko jotain antipatioita minua kohtaan). Mutta tuo miten lapsen kanssa keskustelisi siitä kuolemasta on tuttua! Meillä on valitettavasti ollut sukujuhlina enemmän hautajaisia kuin mitään muuta, joten lapselle on pitänyt selventää esimerkiksi, missä se mummo on ja mitä tekee. Hän on sen verran pieni, että koin helpoimmaksi heittää taivas kortin joka ostettiin mukisematta. Nyt ihan luonnollisesti puhutaan mummosta joka on taivaassa ja välillä sinne vilkutellaan. Jatkoa ajatellen olen ajatellut odottaa että ymmärrys lisääntyy niin voi sitten keskustella näistä uskon asioista.

    On sulla kyllä mainion oivaltava jälkikasvu :) Ja aina ihastun uudelleen tuohon sun kirjoitustyyliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ei se ihme ole, että kuolema askarruttaa lapsia, kun eivät aikuisetkaan tiedä mitä ajatella. Luulen mäkin joutuvani tuon taivaskortin käyttämään.

      Viimeksi isomummin luona käytyään Aikavaras kertoi mulle, että isomummille kuului muuten ihan hyvää, mutta hän oli jo melkein kuollut. Vedin iltapalaa väärään kurkkuun ja pyysin tarkennusta. "No hän oli muuttunut vielä ryppyisemmäksi ja hiukset oli ihan valkoiset!" Ihan tarkkanäköistä.

      Ja viime viikonloppuna Unirosvon päiväunien aikana hän täräytti: "Nukkuupa Unirosvo pitkään. Jos hän onkin kuollut! Voi voi Unirosvoa kun hän nyt kuoli sinne." No veli oli nukkunut vasta puoli tuntia ja oven läpi kuului tuhina, mutta kummasti palasi mieleen aika, kun itse ravasi tarkistamassa yhden jos toisenkin vauvan hengitystä...

      Kiitos kivasta kommentista! :-)

      Poista
  2. Ihana teksti taas :)
    Jotenkin symppis. Mä oon pohtinut tätä sun blogia, ja mä tykkään siitä, että tä on ihanan "pieni ja kotoisa". Siis kun tätä lukee, tulee sillainen olo et kurkistaa teidän kotiin täältä mun kotoa. Öhm. Kuulostaapa oudolta, mut tä oli siis niinku kehu ;)

    ps. Nyt muo erityisesti sykähdytti toi muki, joka o liian lähellä. Meillä 3v joskus unissaan selittänyt jotain samantapaista, en muista mitä, mutta jotain yhtä hellyyttävän herkkää.

    pps. Meidän tyttöjen isoisoäiti on pian 90v ja en uskalla edes ajatella, miten sitten siitä kerrotaan lapsille, jos se kupsahtaa. ARGH.

    t. piispiksen kotiäiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että viihdyt ja koet saavasi tältä tontilta jotain irti. Joskus mietin, annanko mä pienelle mutta näköjään uskolliselle lukijakunnalle mitään, kun en avaa ovia ihan yhtä auki kuin vaikkapa nyt Puutalobaby, Asikaine tai Lähiömutsi. Mutta kiva, että rivien välistä silti aukeaa maisema johonkin mihin ei tarvita etunimiä ja suoria kasvokuvia.

      Meilläkin isoisoäidit vanhenevat vääjäämättä (toisin kuin me vauvavuosien runtelemat äidit!). Ylempään kommenttiin kerroinkin Aikavarkaan tulkinnan isomummin kuulumisista :-o

      No, ne asiat pitää kohdata sitten kun ne pitää kohdata. Tsemppiä teillekin siihen!

      Poista
  3. Haha mä en heti edes tajunnu ettei täällä oo lapsien nimiä, ihmettelin mitä sä höpiset. Mulle ku ne on
    Aikavaras ja Unirosvo :)

    Ja yllätyin yks päivä et sul oli tullu naamakuva tohon esittelyyn. Mä ihan oikeesti havahduin, et oho. Olin ihan et ohhoh, et onpa rohkeaa! Mä oon itse hieman hmm kontrollifriikki ja tosi tarkka yksityisyydestäni. FB on jo mulle sillainen, et en koskaan osaa oikein laittaa sinne mitään, kun tulee kauheat paineet ja olo, et koko maailma sit tätä lukee. Vaikka mulla on vaan joku 60kaveria,mut muo ahdistaa et tykkäyksien kautta jutut leviää kaikille.No nyt meni tä juttu vähän ohi aihee... :D Mut siis ajatukseni oli, että ei häiritse pieni yksityisyys!

    Kamala toi isomummin kuulumiset :D :D mut ihanan mutkaton suhtautuminen kyl kuolemaan!

    t.piispis

    ps. Asikaine on kyl hyvä, olin iloinen et olit päivittäny sen osoitteen tänne sun listaan, niin pääsen tätä kautta surffaamaan sinne ja pariin muuhunkin. Harmi, että tuo jälkiuunileipä on muuttunu salaiseksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, jännitin tuota kuvan päivittämistä mutta totesin että lasten vaatteista ja mun sivuprofiilista meidät tunnistaisi kuitenkin jos sinnikkäästi stalkkaisi. Myös 1,5 v vanha kuva alkoi akuutisti häiritsemään. Toisaalta mietin tuota omaa kasvokuvaa nyt jatkuvasti, joten luulen vaihtavani sen pian :-D

      Asikaine ON tosi hauska, mutta siinä joutuu pistämään peliin kaiken miehensä pitkistä kalsareista asti, en pystyisi itse moiseen avoimuuteen ja Mieskin varmaan pahastuisi joutuessaan sketsihahmoksi :-)

      What, mikä jälkiuunileipä?

      Poista
  4. Niin toi jälkikasvukipuja siis :)
    t.piispis

    VastaaPoista